perjantai 13. tammikuuta 2012

Entinen lahjatavara työntekijä:D

Nämä tuotteet olen kuvannut jo aiemmin,mutta tässä näkyy mun entinen työni.Pakko järjestellä uudelleen ja uudelleen.. tavaroita ja laittaa nätisti esille.Mut tuskin tää puuhastelu haittaa ketään.:)

Helmihulluus..?

Olen hurahtamassa helmeilyyn.Mutta olen tässä vaiheessa,että olen jo tietoa saanut muilta hurahtaneilta ja hieman kerännyt tuotteita mistä aloittaa.Olen edelleen pihalla koko homman kanssa mutta uskon, että kyllä mä vielä pääsen tekemään sen ensimmäisen tuotteen.;).Tässä kuvaa säilytyksestä,tällä hetkellä.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Helmeilyäkö..

Sain kimmokkeen helmeilyyn jouluna kun yhdestä paketista putkahti avainnauha.En ole vielä mitään saanut aikaiseksi kun odottelen postin tuovan muutaman paketin joita tilasin nettikaupoista.Mutta eikö tämäkin jo näytä hyvältä..;).

Lahjaksi saatu tyynynpäällinen


Sain joululahjaksi hyvältä ystävältäni Tiinalta itsetehdyn tyynynpäällisen.Kaiken kruunaa soma sydän=).

Karppipitsa

Joulun aikaan tuli syötyä ohi karppauksen jonkin verran ja nyt on aika palata normiin.Tämä pitsa on yhtä hyvää kuin muutkin.Uskokaa vaan.=) Täytteenä tällä kertää jauheliha,ananas,pekoni ja tomaatti.Nam.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Puinen postilaatikko ja cd-teline

Tänään happihyppelyllä ollessani näin kukkakaupan ikkunassa tuon hienon postilaatikon.Se sopi aiemmin hankkimaani cd-telineeseen mainiosti.Oli vieläpä puoleen hintaan;).

maanantai 2. tammikuuta 2012

Fantasia kortteja Uuden vuoden 2012 kunniaksi!



Hyvää Uutta vuotta kaikille.Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä,omalta osalta ainakin ja tietenkin piti alkaa väsäämään kortteja.Ja yksi ihana syyllinen siihen on Maijun korttitekniikat-kirja jonka pukki toi.Siitä sitten ensimmäisenä aloin fantasiaohjetta kokeilemaan..ja tosi ihanaa puuhaa.Osti Gesso-nimistä tököttiä jolla saa kortin pohjaan syvyyttä ja siihen päälle voi laittaa mitä mielikuvitus vain keksii.Kannattaa kokeilla=).